Joulukalenteri, luukku 8:Ratsastushistoriani

Nyt ajattelin syventyä kunnolla oman ”urani” historiaan ja jakaa sen teille lukijoille.
Eiköhän paneuduta suoraan aiheeseen?

Jo pienestä pitäen olen ollut täysi hevoshullu ja karvakorvat kuuluivat aina lempieläimiini. Tuolloin en kuitenkaan vielä halunnut itse ratsastaa tai niinkään olla hevosten kanssa tekemisissä, ehkä jopa pienen pelon takia.
Asiat kuitenkin muuttuivat vuosien vieriessä ja 2013 kesällä sain pahan hevoskärpäsen pureman, enkä voinut enää lakata ajattelemasta hevosia! Koko kesälomani kului Villivarsa-lehtiä päntätessä ja heinäkuun lopulla rohkenin sitten vanhempien puheille. Ihmeen kaupalla pääsimmekin yhteisymmärrykseen ja sain luvan aloittaa ratsastuksen!
Olin aivan onneni kukkuloilla ja pienen ponitytön mielikuvitus alkoi suorastaan lentää. Unelmat omasta hevosesta (joka oli aina se kiiltävä musta ori :D) painautuivat pääkoppaan ja jokaisena vuonna Joululahjatoivelistalta löytyi se sama kohta ”-Oma hevonen”.
Palataan vielä takaisin 2013 kesään, jolloin pääsinkin ensimmäisille ratsastustunneilleni!
Löysimme aivan mökkimme vierestä toimintaansa aloittelevan ratsastuskoulun, Nygårdin tallin ja kuta kuinkin parissa päivässä sovimme jo talutustunneista.
Muistan elävästi ensimmäisen tuntini! Pyöräilimme äitini kanssa kuoppaista hiekkatietä pitkin kohti tallia, eikä sen päivän sääkään olisi voinut olla täydellisempi. Aurinko paistoi kirkkaana taivaalla ja linnut visertelivät kauniisti laulujaan. Oli juurikin kuvankaunis kesälomapäivä!
Hetken päästä kaarsimme tallinpihaan ja voitte vain kuvitella pikkutytön ilmeen, kun hän oli juuri pääsemässä hevostelemaan monen vuoden unelmoinnin jälkeen.
Tallin ratsastuksenopettaja avasi hetken kuluttua tallinoven ja astui ulos meitä tervehtimään. Äitini hoiti maksun pikimiten ja pääsin heti hoitamaan ratsuani. Ja kuinka ollakkaan, pääsin menemään mustalla ponilla, Vikillä! (Harmillisesti Viki on jo siirtynyt vihreemmille laitumille.)
Siinä kohtaa pikku-Juulin ajatukset lähtivät laukkaamaan kovaa ja mielikuvat ikimuistoisesta ratsastustunnista alkoivat pyörimään päässä.
Tuota pikaa poni oli varustettu ja oli aika lähteä kentälle! Ennen lähtöä heitin vielä tallilta lainatun samettipotan päähäni!
En tuolloin tietenkään omistanut mitään ratsastusvarusteita ja outfittini olikin hieman kyseenalainen...Ei siitä sen enempää!
Skipataan vähän ajassa eteenpäin, kun ensimmäinen tuntini hipoi loppuuaan.
Kaikenkaikkiaan emme muuta, kuin kävelleet ja itse olin vahvasti satulaan takertuneena miltei koko tunnin ajan.
Taisin kuitenkin nauttia siitä tunnin kestoisesta hetkestä, jolloin sain olla alitajuntani tuottamalla unelmaponilla ratsastamassa.
Tämän tunnin jälkeen kävin satunnaisesti aina mökillä ollessamme ratsastamassa ja pian pääsin jo menemään ilman taluttajaa, mikä saavutus!

Pian jo vuosi oli kulunut ja 2014 kesällä menin samaiselle tallille ratsastusleirille. Siinä taas yksi ikimuistoinen kokemus! Tuolla leirillä myös putosin ensimmäisen kerran ja siitä jäikin pelokkaalle ponitytölle hetkeksi pienehköt ”traumat”.
Upea ”urani” jatkui kuitenkin vahvana ja saman vuoden syksyllä kovien etsintöjen jälkeen löysimme vanhempieni kanssa ratsutila Wiknerin, jossa edelleen käyn ahkerasti.
Syksyllä pääsinkin sitten aloittamaan siellä ja hurahdin paikkaan täysin. Wiknerillä ensimmäisen tuntini menin nyt jo edesmenneellä ponilla, Rosiksella. Tästä ponista tulikin heti suosikkini aivan Buffalo-ponin jälkeen.

Fiiliksiä ensimmäisen tunnin jälkeen 2014.
Kuvassa suloinen Rosis-poni!

Vuodet vierivät ja kaikennäköisiä kokemuksia olen saanut kokea.
Monia leirejä, kisoja, ylä- ja alamäkiä, sekä kommelluksia on näihin vuosiin mahtunut, mutta kaikesta olen oppinut jotain ja olen kiitollinen kaikille, jotka ovat näitä upeita mahdollisuuksia minulle antaneet! Parasta on varmasti se, että olen päässyt tutustumaan kaikenlaisiin hevosiin ja niiden kautta uusia ovia on auennut elämääni.
Yksi pitkäaikaisista unelmistani kävi toteen sitten 2016 tammikuussa, kun sain ensimmäisen hoitoponini, Romeon. Hoitokurssin läpäisseenä oli aika toivoa hoitsua ja parin vuoden viha-rakkaussuhteen jälkeen olin aivan ihastunut Romeo-poniin, jonka kanssa vieläkin puuhailen viikottain.

Romeo
(c)Aino

Nyt hivotaankin jo nykyhetkeä ja olen saanut jo toisen hoitohevosen, Ismon! Tämä ruuna liittyi elämääni viime kesälomalla ja siitä lähtien se on toiminut esteint.tuntien ratsunani. Myöhemmin hurahdin siihenkin täysin ja silmänräpäyksessä oma nimeni löytyi Ismon hoitajalistasta!

Ismo

(c)Aino

Tälläistä siis elämäni on ollut ja tässä sitä nyt mennään, eikä loppua näy!
Saa nähdä mitä kaikkea tulevaisuus tuo tullessaan.
Näkemiin!


-Juuli